Englannin kurssi on ohi joten viimeisen blogitekstin kirjoitamme Suomeksi. Tultiin Suomeen jo sunnuntaina, mutta kerromme vielä viimeisistä viikoistamme Sambiassa.
Harjoittelun viimeiset kaksi viikkoa oltiin synnytysosastolla ja pari päivää aliravitsemusyksikössä. Synnärillä oli yli 20 opiskelijaa kolmesta eri koulusta samaan aikaan meidän kanssa joten kunnollista opiskelijaohjausta oli vaikea saada. Kaikki olettivat että me osataan auttaa vauvoja maailmaan vaikka kukaan ei ollut kertonut mitä pitäisi tehdä. Meillä ei ollut myöskään teoriatietoa odottavan äidin ja vauvan hoidosta koska opiskellaan niitä asioita koulussa vasta ensi syksynä. Ensimmäiset synnytyksessä avustamiset tehtiin yhdessä paikallisten opiskelijoiden kanssa jotka auttoivat ja neuvoivat. Oli mukavaa nähdä kun uusia pieniä ihmisiä syntyi maailmaan. Molemmat saivat kätilöidä yhdet lapset maailmaan lähes omatoimisesti. Alkuun vähän jännitti mutta kaikki meni hyvin ja kätilö oli lähellä koko ajan valvomassa tilannetta. Tehtiin synnärillä myös yksi yövuoro jossa päästiin seuraamaan keisarinleikkausta. Se oli hyvä oppimiskokemus koska yövuorossa ei ollut muita opiskelijoita.
torstai 4. kesäkuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti