Englannin kurssi on ohi joten viimeisen blogitekstin kirjoitamme Suomeksi. Tultiin Suomeen jo sunnuntaina, mutta kerromme vielä viimeisistä viikoistamme Sambiassa.

Harjoittelun viimeiset kaksi viikkoa oltiin synnytysosastolla ja pari päivää aliravitsemusyksikössä. Synnärillä oli yli 20 opiskelijaa kolmesta eri koulusta samaan aikaan meidän kanssa joten kunnollista opiskelijaohjausta oli vaikea saada. Kaikki olettivat että me osataan auttaa vauvoja maailmaan vaikka kukaan ei ollut kertonut mitä pitäisi tehdä. Meillä ei ollut myöskään teoriatietoa odottavan äidin ja vauvan hoidosta koska opiskellaan niitä asioita koulussa vasta ensi syksynä. Ensimmäiset synnytyksessä avustamiset tehtiin yhdessä paikallisten opiskelijoiden kanssa jotka auttoivat ja neuvoivat. Oli mukavaa nähdä kun uusia pieniä ihmisiä syntyi maailmaan. Molemmat saivat kätilöidä yhdet lapset maailmaan lähes omatoimisesti. Alkuun vähän jännitti mutta kaikki meni hyvin ja kätilö oli lähellä koko ajan valvomassa tilannetta. Tehtiin synnärillä myös yksi yövuoro jossa päästiin seuraamaan keisarinleikkausta. Se oli hyvä oppimiskokemus koska yövuorossa ei ollut muita opiskelijoita.

Kotona taas!

opiskelijoita. Surullisia hetkiäkin osastolla oli kun joskus vauvoja syntyi kuolleena tai kuoli heti syntymän jälkeen. Kaiken kaikkiaan harjoittelu synnytysosastolla oli mahtava kokemus jollaista ei meillä ole mahdollista Suomessa kokea.

Viimeiset pari päivää kävimme tutustumassa aliravitsemusyksikköön. Suurin osa Sambialaisista elää alle dollarilla päivässä, eli köyhiä perheitä on paljon. Tästä johtuen Sambiassa on paljon lapsia jotka kärsivät aliravitsemuksesta. Perheissä voi olla paljon lapsia jolloin kaikille ei riitä ruokaa ja yleensä nuorimmille lapsille jää vähiten. Aliravitsemuksen syynä voi olla myös liian yksipuolinen ruokavalio. Etenkin maaseudulla suurin osa naisista on kouluttamattomia. He menevät naimisiin ja saavat lapsia jo teini-ikäisenä joten heillä ei ole aina tarvittavaa tietoa kuinka lapsia pitäisi hoitaa. Sambiassa miehen tehtävä on elättää perhe ja jos miehellä ei ole töitä joutuu perhe turvautumaan sukulaisten apuun.

Osastolla lapset saattoivat olla muutamia viikkojakin ja etenivat vaihe vaiheelta 1. solusta, jossa oli kaikki ripulista kärsivät ja akuuteimmassa vaiheessa olevat lapset, viimeiseen 4. soluun, josta pääsivat sitten kotiutumaan. Äidit olivat osastolla koko ajan hoitamassa ja syöttämässä lapsia. Lapsille annettiin ravintoaineita sisältävää vellimäistä ruokaa syötettämällä tai nenämahaletkulla tai annettiin kiinteätä pähkinävalmistettä.

Kolme kuukautta meni loppujen lopuksi aika nopeasti ja kotia tultiin monta kokemusta rikkaampana. Ikävä jää uusia ystäviä, joihin tutustuimme Sambiassa sekä afrikkalaista elämänasennetta. Kiva oli tula Suomeenkin ja tavata kaikki tutut ihmiset. Joku päivä vielä palataan Sambiaan:) Tämä blogin päätämme nyt tähän. Seuraavaa reissua odotellessa. Kiitoksia mielenkiinnostanne!:)